Näytetään tekstit, joissa on tunniste hahmot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hahmot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. toukokuuta 2017

Per aspera ad astra



"Pes aspera ad astra (Vaikeuksien kautta tähtiin)" -Seneca  


Tällä hetkellä tapahtuu paljon. Saimme juuri ripustettua ensimmäisen näyttelymme Lappeenrannan Me-Talolle, seuraavakin häämöttää jo kuukauden päässä. Sneak peekinä tulevista vaiheistamme kerrottakoon, että tällä hetkellä mm. työstämme materiaalia nettisivujamme varten, jotta voisimme, noh, julkaista itse sarjakuvaakin ❤︎ 

Team Barracudan konsepti ei ehkä aukea ensilukemalta; 

"After lifen käsite saa uuden merkityksen 15-vuotiaan Howien paiskautuessa itsemurhansa yhteydessä vuosikymmeniä taaksepäin. Robottisodan uhka väreilee ilmassa, mutta onneksi Team Barracuda -erikoisoperaatioon valikoituu vain kymmenen parasta miestä - tai naista tai määrittelemätöntä. [- -] Robottien kanssa yhteen ottaneen Lynxtonien aatelissuvun viimeiseksi jäänyt Adrian teroittaa kyntensä ja on valmiina kostoon - kunhan armeijan hernekeittoa saa myös gluteiinittomana." 

Tulemme vetämään mattoa lukijoidemme alta ihan tarkoituksellisestikin, mutta jotta pääsisitte edes auttavasti sisälle konseptiin, olemme tuottaneet iloksenne valtavia määriä taustamateriaalia. Näiden kuvien, tekstien ja konkreettisten ohjekirjojen avulla löydätte kyllä tienne tarinan sisään (ja ulos ja ympäri ja läpi). Jo täältä blogin puolelta löytyy jos jonkinmoista karttaa ja hahmoesittelyä, mutta koska mokailu on inhimillistä ja perille voi löytää vain ensin eksymällä, lisää on tietenkin luvassa. Ennen kuin heivaamme teidät tarinan syövereihin, syötämme someen mm. uudistetut hahmoesittelyt. 

Team Barracuda -erikoismissio on matka niin hahmoillemme kuin meille tekijöillekin. Jotta ymmärtäisitte, mistä on lähdetty ja miten kauas (jo nyt) on tultu, tässä tiimin lääkintämiehen eli Prinssin (alkuperäinen nimi Star Man) sotilaskorttihahmotelmat vanhimmasta (tammikuu 2016) uusimpaan (toukokuu 2017): 










Kauas on todellakin pitkä matka. Valtavasti lisää materiaalia löytyy myös muilta tileiltämme, kuten Instasta, Twitteristä ja Facesta! Uusinta uutta odotellessa onkin hyvä pläräillä vaikka aiempia blogitekstejä. Tästä on taas hyvä surffata eteenpäin, joten #letsgo! 












sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kolmen päivän ja kolmen yön kaaos


Tasan 365 päivää sitten kävelimme juhlista kotiin pitkin pimeää metsätietä. Kenelläkään meistä ei ole täydellisiä muistikuvia illan lopullisesta keskustelusisällöstä, mutta seuraavana aamuna heräsimme varmoina aikeistamme: lastasimme reppumme täyteen juhlista jääneitä tähteitä, viiniä ja vaihtovaatteita. Lähdimme työpisteellemme Jyväskylän keskustan tienoille. Avasimme eväspussimme ja viidensadan arkin paperipakkauksen. Alkoi kolmen päivän ja kolmen yön kaaos. 


Sarjakuvamme on tällä hetkellä siinä pisteessä, että omistamme satoja sivuja luonnoksia ja vähintään yhtä monta liuskaa taustatietoja. Käsikirjoitukset jokaisen luvun osalta istuvat kauniisti yhteen ja hahmot omine epätäydellisyyksineen ovat rakentuneet toimiviksi kokonaisuuksiksi. Väliin on kuitenkin mahtunut upeiden onnistumisten lisäksi myös karseita epäonnistumisia ja harhalaukauksia. Tähän blogipostaukseen olemme iloksenne koonneet puistattavia prosessikuvia matkan varrelta: 


Alussa oli paperi, kynä ja ajatus... Nojoo, mitä sitä huijaamaan. Kynä ja paperi, eikä oikeastaan sen enempää. 




Valmiiseen maailmaan oli helppo luoda hierarkia. Ja by that we mean kolmion piirtämistä. 






... Sekä sen edustajat. Päähenkilömme, Adrianin, matka tiivistettynä: 




 Loppuun kokosimme nähtäväksenne valikoidut juhlakuvamme ❤️ Instan puolella seuraajamäärä lähentelee tällä hetkellä tasan tuhatta, joten uusinta erikoiskuvaa odotellessa:









Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia onnistumisia! Lisää luonnoksia ja vanhoja kuvia löytyy myös muilta kanaviltamme, joten projektin etenemistä kannattaa seurailla myös Instan, Facen ja Tumblrin puolella. Erityisen paljon luonnoksia löytyy Team Leaderien omilta tileiltä Instasta, joten käykääpä tsekkaamassa @cst_jaaprinsessa, @cst_pikkuveli, @cst_lady, @cst_tonnikala, @cst_macho ja @cst_rumba ❤️ Takana ei ole vain kolmen päivän ja kolmen yön kaaos, vaan kokonaisen vuoden sekasorto. Eikä loppua näy ❤️










keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Hauskaa Cody-viikkoa!



Rakkaat Surffaajat, aikamoiset aallot kuljettavat projektia eteenpäin ja vauhdilla. Haluamme, että pysytte Team Barracudan matkassa vauhdikkaasta menosta huolimatta, joten tässä teille lisäbriiffiä! Spesiaaliherkkuna päätimme kirjoitella teille yhdestä selvästi hypetetyimmästä hahmostamme – Cody Håst-Fägel, olkaapa hyvät!

Cody ei kuulu Team Barracuda -erikoismissioon, sillä on aatteeltaan pasifisti, eikä tee robottisodan edistämiseksi muuta kuin mitä pakollinen asevelvollisuutensa edellyttää. Huvilentäjän koulutuksen saanut Cody toimiikin armeijan pilottina ja on aina valmiina lennättämään Team Barracudan milloin Cambananan viidakkoon, milloin takaisin kotiin.

Håst-Fägelit edustavat menestyksekästä puoliveristä aatelissukua. Hevos- ja Lintu-aatelisten sukuhaaraa jatkavat Håst-Fägelit asustavat pääsääntöisesti Råådsin vauraalla rannikolla, mutta lomailevat säännöllisesti muun muassa pitkäaikaisten perhetuttujensa, Horsefallien luona Great Snoutperiumissa. Horsefallit ja Håst-Fägelit ovatkin olleet hyvissä väleissä niin kauan, kun samat aatelissuvut ovat hallinneet valtakuntia. Emmett ja Cody tuntevatkin toisensa jo lapsuusajoiltaan, kun molemmat viettivät naurun- ja rakkaudentäyteisiä kesiä Horsefallien kotitilalla Colt's Headissa.

Emmett ja Cody eivät koskaan välttämättä kokeneet seurustelevansa, mutta viihtyivät yhtäkaikki tiiviisti yhdessä. Aurinkoisina kesinään Cody ja Emmett jakoivat salaisuuksien lisäksi runsaasti kiintymystä keskenään. Codya on elämässään kuitenkin aina ohjannut pyrkimys täydelliseen lintu-aateluuteen, joten Hevos-sukuisen Emmettin kanssa eläminen ei koskaan tuntunut Codysta lopulliselta päämäärältä. Codyn ja Emmettin polut lähtivät lopulta konkreettisesti kuljettamaan nuorukaisia erisuuntiin, kun seikkailunhaluinen Emmett päätti hakea armeijauraansa nostetta suuntaamalla kohti Warrackin kovatasoista maanpuolustuskorkeakoulua.

Cody on teini-idoli. Hän on myös surffaaja, tyylikäs ja rikas. Hänellä on myös kuvankaunis (ja povekas) kaksossisko, Carina. Cody viettää aikaansa ulkomailla auringon alla, eikä tunnu piittaavan ihmiselon yksinkertaisista murheista. Mutta silti Emmett rakastaa häntä – kuten kaikki muutkin. Kaikesta huolimatta Cody tuntuu aina tietävän kaiken ensimmäisenä ja nauttivan yleisestä hyväksynnästä – kuinka ihmeessä?

Vaikka robottisota on onnistunut kylvämään paljon epäsopua ja vihaa ihmisten ja kansojen välille, Emmettin ja Codyn ystävyys on säilynyt läpi vaikeiden aikojen. Ainoastaan Emmettin nykyisellä kumppanilla, Howiella, on vaikeuksia sulattaa Emmettin ja Codyn lämpimiä välejä...

----

Tällä viikolla juhlimme 600+ seuraajaamme julkaisemalla valtavan määrän erilaisia Cody-kuvia kaikilla kanavillamme. Hauskaa Cody-viikkoa, nauttikaa tykityksestä!





torstai 18. elokuuta 2016

Hahmokatsaus 10/10


Taalatasku päättää 10-osaisen sarjan, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Taalataskusta kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä

Cattain Taalatasku eli Emmett Horsefall on kotoisin Great Snoutperiumin varakkaalta maaseudulta, Horsefallin aatelissuvun Colt's Head -hevostilalta. Kuten muutkin Horsefallit, Emmett omistaa virkeän ajatustenjuoksun ja lempeän luonteenlaadun. Leppoisan ulkokuoren ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, sillä joukkueenjohtajana Emmett on esimerkillisen tehokas ja pitkäjänteisen mielensä lisäksi omaa erittäin hyvän kestävyyskunnon. 
Sosiaalisena ja karismaattisena tunnetuksi tullut Emmett herätti aikoinaan suurta ihastusta Warrack Military Universityssa niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Seikkailunhaluisella nuorukaisella ei kuitenkaan ollut tarvetta asettua aloilleen. Ei ainakaan, kun kotipuolessa odotti luottoystävä ja entinen rakastettu, Cody Håst-Fägel. 

Emmettin itsevarmuus ja huolettomuus kokivat kuitenkin kovan kolauksen, kun eräänä ei-niin-ihmeellisenä baari-iltana nuorukaisen pöytää tuli pyyhkimään Minin ujo ja harmistunut apupoika, Howie. Tuore rakkaus leimahti niin sydämellisesti, että molemminpuolinen ihastus väritti arjen aivan uusilla sävyillä. Emmett ja Howie ehtivät yhdeksän kertaa nähdä niin laventelien puhkeavan kukkaan Colt's Headin avarilla nummilla kuin lumihunnun peittelevän sotavaltion kasarmitkin, kunnes sota ihmisten ja robottien välillä puhkesi ja velvoitti kummankin töihin rintamalle. 

Sota sattui tuoreen komentajan sydämeen enemmän, kuin kapinallinen aatelinen antoi ulospäin näyttää. Parisuhteenkin laukattua epävarmoille laitumille esimiehen mieli täyttyi pelosta ja huolesta niin ihmisyyden kuin erään tietynkin ihmisen puolesta. Tilannetta ei helpottanut yhtä lailla turhautuneen Howien ilmoittautuminen Team Barracuda -erikoismission johtajaksi. 

Ammattisotilaaksi opiskellut Emmett ei toivonut koskaan joutuvansa täyttämään itsehankittua asevelvollisuuttaan. Seikkailua ja haasteita etsinyt nuorimies keskittyisi mieluummin parisuhteensa selvittelyyn ja yhteisen rakkauden vaalimiseen kuin sotasuunnitelman laatimiseen. Päivä päivältä kireämmäksi käyvä tilanne ei kuitenkaan anna armoa - kuten eivät vihollisetkaan, myös Horsefalleille tutut servo-botit. 

Emmettin tarina on osa Howien lukua ("Shades of Gray") ja sen teemoja ovat parisuhde ja moraalikysymykset. Onko tappaminen koskaan oikein? Entä kuinka paljon parisuhteessa kuuluu joustaa - varsinkin, jos toinen ei edes suostu määrittelemään tilannetta parisuhteeksi? Emmettin tarinan piirtää Heinä.

Emmettiin voit tutustua jo muilla kanavillamme: Facebookissa, Instagramissa, Tumblrissa, Youtubessa ja Twitterissä!






sunnuntai 14. elokuuta 2016

Hahmokatsaus 9/10


Herhiläinen jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Herhiläisestä kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä

Kuten rakkailla yleensä, myös beetenantti Herhiläisellä (27) on monta lempinimeä: Herhis, Riukusääri, Jääprinsessa, Helvetin Keskonen... Aivan alkuperäiseltä nimeltään Herhiläinen tunnettiin Howard Duncan Leopold von Rawpike-Horsefallina, mutta suuren sydänsurun ja yhden erittäin epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen Howard otti nimekseen von Rawpike-Hillington. 

Team Barracudan joukkueenjohtajana toimiva Herhiläinen ei ehkä ole helpostilähestyttävin esimies, mutta hoitaa hommansa asiaankuuluvalla jämäkkyydellä - joskus liiankin kireällä otteella. Ryhmän jäsenet saavatkin mission aikana elää jatkuvassa jännityksessä sen suhteen, kumpi räjähtää ensin: WR:n epäonnistunut pommi vaiko komentaja. 

Kitkerän ja kipinöivän kuoren alle mahtuu kuitenkin paljon pehmeyttä: Herhiläinen ei mielellään puhu taustastaan tai ajasta ennen Warrackin asevoimiin liittymistään. Yleisessä tiedossa on vain Howardin lähimenneisyys kasarmikapakan omistajan, Minin, apupoikana. Nuorempana baarissa autellut Howard (tai kuten Mini sanoisi, "Puppy") ei juuri poistunut huoneestaan tai tahtonut tutustua ihmisiin – kunnes vahingossa tapasi nuoren Emmettin, Warrack Military Universityssä opiskelevan seikkailijan.

Armeijan leivissä työskentelevät Howard ja Emmett ovat tottuneet kohtaamaan niin kumppanuuden kauneimmat kuin kauheimmatkin puolet. Ehtiikö sodassa todella rakastaa - varsinkaan, jos tekee töitä asevoimille? Pitkillä komennuksilla Howard voi vain istua yövahdissa katselemassa huojuvaa laventeliniittyä ja ajatella elämänsä ainoaa ihmistä, jolla on lupa kutsua häntä Howieksi... 

Sota aiheuttaa vaikenemista, mutta myös rauhan aikana saattaa tapahtua niin järisyttäviä asioita, että ihminen menettää puhekykynsä. Parantaako aika tai rakkauskaan haavat, vai pitääkö niiden kanssa vain sopeutua elämään? 

Howien luvussa käsitellään pelkoa, omien tunteiden kohtaamista ja seksuaalisuuden mukanaan tuomia kysymyksiä. Kukkivatko laventelit enää seuraavana keväänä, jos rakkaus ei kestäkään loppumattomalta tuntuvaa sotaa? Howien tarinan ("Shades of Gray") piirtää Heinä.

Howieen voit tutustua kaikilla kanavillamme, eli Instagramissa, Twitterissä, Youtubessa, Tumblrissa ja Facebookissa! 


perjantai 12. elokuuta 2016

Hahmokatsaus 8/10


WR jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi WR:stä kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä

Wreck Rat, 25, tunnetaan monella nimellä. Valtavaan uus-uusperheeseen Wreck Rat kastettiin Bud Ratiganiksi, mutta opiskeluaikoina hän loi itselleen oman alter egon, show-esiintyjä Miss Bonfiren. Bonfiren lisäksi Bud sai armeijan harmaisiin liittyessään lisänimen Wreck Rat, sillä nimensä mukaisesti pisti usein tuulemaan vähän liiankin lujaa. Kavereiden kesken Wreck Rat tunnetaan käytännönläheisesti WR:nä - vauhdissa, vaikkakin usein myöhässä.

WR:n elämä vaihtoi kertaheitolla suuntaansa, kun kaappimatkalle lähtenyt Tyger sinkoutuikin ulos hänen vaatekaapistaan Crusher Hillin sisäoppilaitoksessa. Insidentistä lähtien WR ja Tyger ovat kulkeneet erottamattomana kaksikkona (vaikka välissä ja vierellä on välillä kolmansiakin osapuolia ollut) – myös Team Barracudassa. Villinä bilehileenä mainetta luonut WR/Bonfire narahti nolosti kiinni käsiteltyään huolimattomasti huumausaineita, joten elinkautisen istunnon sijaan WR sai valita erikoismissioon osallistumisen. Vaikka ero kotona odottavasta lukioaikojen heilasta, Mary Bradleysta, vaikutti mahdottoman kamalalta, yhteinen seikkailu Tygerin kanssa houkutti tuoretta kriminaalia.

Näyttävän lavashow'n lisäksi WR:n erityisosaamisena tunnetaan räjähteiden käsittely. Miss Bonfiren esityksissä pyrotekniikka paukkuukin, ja tulitehosteet räiskyvät kilpaa esiintyjän villin persoonan kanssa. WR:n pioneeriosaamisesta on toki muutakin kuin viihteellistä hyötyä – Team Barracudan räjähde-eksperttinä WR:n vastuulla on hoitaa esteet tieltä vaikka sitten järein keinoin. Mutta mahtuu matkaan onneksi taiteellinenkin puoli: joukkueenjohtaja Herhiläinen ei onneksi sitä vielä tiedä, mutta WR livautti tatuointikoneensa kuljetusauto-Armadan laatikoiden sekaan...

WR:n tarinassa käsitellään tasa-arvoon ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä. Yhtenä kantavana teemana kertomuksessa toimii myös perheen käsite – kuinka monta ihmistä (tai muuta) oma perhe voi pitää sisällään? WR:n tarina ("If I get home") on osa Tygerin tarinaa ja sen piirtäjänä toimii Lady.

Wreck Ratiin ja Bonfireen voit tutustua jo ennakkoon muiden kanaviemme kautta: Facebook, Twitter,  Instagram, Tumblr ja Youtube.






tiistai 9. elokuuta 2016

Hahmokatsaus 7/10


Tyger jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Tygeristä kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä

Tyger eli (V)Elli Ugh ei ole päätynyt Team Barracudaan sattumalta. Alunperin Cambananan viidakon siimeksestä kotoisin oleva villilapsi teki elämän ja kuoleman valinnan loikatessaan maagiseen kaappiin 16-vuotiaana. Taikamatka lennätti Tygerin keskelle Manelandin villiä opiskelijaelämää, jonka huuruisessa ja kosteassa ympäristössä Tyger tutustui muun muassa tulevaan parhaaseen ystäväänsä, Wreck Ratiin. 

Tiede- ja avaruusteknologiaa opiskelemaan päätynyt Tyger osoittautui suoranaiseksi ihmelapseksi, joka ymmärtää yhtä jos toista niin matematiikasta kuin biokemiastakin. Vaikka Tyger käsittää kaiken laitteista, vempaimista ja härveleistä, luomakunnan luonnollisin asia - eli ihminen itse - jää Tygerin hahmotuskyvyn rajamaille. Oman seksuaalisuutensa ja ennen kaikkea sukupuolen tarkastelu määritti opiskeluaikoina Tygerin elämänrytmiä varsin kirjaimellisesti: päivä alkoi joko housuissa tai hameessa, muttei missään nimessä housuhameessa. 

Armeija ei kuitenkaan ole paikka, jossa sotilailla olisi varaa valita asusteitaan. Tygerille ei juuri annetukaan vaihtoehtoja Team Barracudan suhteen. Teknologiavastaavaksi komennetulla Tygerillä on teknisen osaamisen lisäksi taskussaan muuan villi(-ihmis) kortti. Team Barracudan suunniteltu reitti kulkee Mangoliastanin vuoriston halki kohti Cambananan viidakkoa -paikkaa, jonne Tyger ei ollut koskaan kuvitellut palaavansa... 

Kuka oikein on Velli Ugh, ja miksi hän lähti kotoisasta puumajastaan? Mitä jos kuukautiset tulevatkin aamuna, jolloin olisi tarkoitus vetää hameen sijasta housut jalkaan? Tygerin kappaleessa käsitellään seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoliproblematiikkaan liittyviä kysymyksiä, kuten tasa-arvoa ja sukupuolen määritelmää. Myös irrallisuus ja kodin etsintä kuuluvat Tygerin teemoihin. Velli Ughin tarinan ("If I get home") piirtää Lady. 

Tygeriin ja muihin hahmoihin voit tutustua lisää muiden kanaviemme avulla, eli Facebookin, Twitterin, Instagramin, Tumblrin ja Youtuben kautta!









lauantai 6. elokuuta 2016

Hahmokatsaus 6/10


Prinssi jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Prinssistä kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä

Ennen Team Barracuda -erikoismissiota Prinssi eli Sascha Nova asusti perheensä vanhalla tilalla Franadan idyllisellä maaseudulla. Kirurgin ja tähtitieteilijän poika kasvoi lampaita paimentaen ja tähtikuvioita tutkien. Rauhallisella alueella varttunut Prinssi vietti vapaa-aikansa luonnonlääketieteeseen tutustuen ja vanhempiensa kirjastoon perehtyen. 

Vain muutaman pellon päässä Prinssin kotitilalta sijaitsee Bigjackien emakkola. Veeralle ja Lotalle muodostuikin tavaksi vierailla Prinssin luona aina kesäisin, kun omilta askareiltaan ehtivät. Seura kelpasikin Prinssille, sillä mummonsa kanssa kaksin jäänyt nuorukainen ei arjessaan juuri muita tavannut kuin satunnaisesti piipahtavaa postipoikaa. Hiljaisina iltoina Prinssille muodostuikin tavaksi kavuta ullakolle tarkastelemaan kuuta isältään jääneellä kaukoputkella. Useasti vasta auringonnousu ja tähtitaivaan haalistuminen herättivät Prinssin todellisuuteen – tai ainakin siihen todellisuuteen, jossa ulkomaailma yhä ilmoittaa itsestään postiluukun kautta ja kesäisinä vierailuina. 

Kuten jokainen aatelisia alempaan kastiin kuuluva 18-25-vuotias nuorimies, myös Prinssi joutuu rintamalle velvollisuudesta. Rauhan saavuttaminen väkivallan ja yksilönvapauden rajoittamisen avulla ei mahdu Prinssin pasifistiseen ajatusmaailmaan, mutta Team Barracuda -missioon Prinssi ilmoittautuukin vaalimaan elämää. Lampaitaan ja harvoja läheisiään hoidettuaan Prinssi taitaakin yhden jos toisen erikoistekniikan, jolla paikkailla revenneitä raajoja tai vaikka elvyyttää jo menetetyiksi laskettuja joukkuetovereita. 

Yön peitellessä kasarmin Prinssi ei kuitenkaan pysty nukkumaan. Pahannäköinen kuu loistaa edelleen Globinetin taivaalla, eikä elämä näytä voittavan kuolemaa. Sotaa ei voi voittaa, jos elämän tehtävä ja velvollisuus on lopulta aina hävitä.

Prinssin luvussa käsitellään elämän ja kuoleman tasapainoa sekä oman sielunmaiseman tutkimista, kuten menetyksen käsittelyä. Prinssin tarinan ("Bad moon rising") piirtää Jääprinsessa. 

Prinssiin ja muihin hahmoihin voit jo tutustua muualla sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Tumblrissa ja Youtubessa! 








torstai 28. heinäkuuta 2016

Hahmokatsaus 5/10


James jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Jamesista kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä

James, eli ristimänimeltään Adrian Jules Lynxton kuuluu Lynxtonien aatelissukuun. De Luxerlandin varakkaalle Lynxvalen seudulle syntynyt James pestautuu Team Barracuda -erikoismissioon vapaaehtoisesti, sillä pehmeän ja hemmotellun kuoren alla tykyttää villikissan suututettu sydän. 

Lynxtonien suku on ollut jo pitkään sammumaan päin, kun kohtalokas servo-bottien ja ihmisten välinen kahakka käydään Jamesin kotitilalla. Tuhoisassa kapinassa James menettää lähes kaikki lähimmäisensä, paitsi isoveljensä Tristanin. Hiljaiseloa ehtii jatkua vuoden verran, kun sota ihmisten ja robottien välillä vihdoin julistetaan. Lynxtonien sosiaalisesta asemasta johtuen perheeltä määrätään vain yksi lapsi suorittamaan asepalvelusta (toisin kuin esimerkiksi huono-osaisemmilta Joneseilta), joten Tristanin täytyy jättää kovin kärsinyt Lynxvale Residence ja suunnata kohti kuumenevaa rintamalinjaa. 

Vuoden ja neljän kuukauden kuluttua juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut James (sotanimeltään Baby Lynx) istuu Armada-kuljetusajoneuvon takaosassa kuuntelemassa muiden Team Barracuda -missioon joutuneiden tarinoita. Kaikki ainakin uskovat kuulleensa Tristanista, mutta kenelläkään ei ole Jamesille muuta antaa kuin isoveljensä vanha viidakkoveitsi. Muistot isoveljen naurusta ja neuvoista hälvenevät sodan arjen astuessa joukon johtajaksi, mutta Tristania ajatellessaan James kuitenkin löytää sisäisen taistelijansa: gluteiinittomaan elämään tottunut James joutuu armeijan harmaissa syömään niin viljaa kuin Sose-Tontun käsittelemää kalaakin. Veljensä veistä vyölenkissään kantava James odottaa kostonsa hetkeä, muttei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan isoveljensä kohtalosta.

Mitä siis kävi Tristanille? Saako James kostettua isoveljensä kohtalon? Entä kuinka ihmeessä Adrian Jules Lynxtonista tuli James, Hell Fish Hallin hovimestari? Jamesin tarina ("Sharp as knives") koostuu kaikkien taiteilijoiden kädenjäljestä ja siinä käsitellään Jamesin omien ongelmien lisäksi jokaisen hahmon teemoja. Tarinan omina kantavina elementteinä toimivat minäkuvan määrittely sekä yleiset moraaliarvot. Saako taposta rankaista tappamalla? 

Jamesiin voit tutustua jatkuvasti päivittyvillä some-kanavillamme, joiden linkit löydät blogin sivupalkista! 





sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hahmokatsaus 4/10


Weasel jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Weaselista kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä 


Kuten veljensä Sose-Tonttu, myös Weasel (tunnettiin aiemmin nimellä Whistle) syntyi Parssaintin automessuilla. Weaselin osalta syntymäpaikka muodostui enteeksi, sillä mekaniikkaan taipuvaisena sieluna hän päätyi luomaan uransa perheen Auto-Jesari-korjaamolla. Uusia haasteita, leveämpää leipää ja lisää naisia etsiessään Weasel lähti kuitenkin koettamaan onneaan Fatroidin johtavaan robottifirmaan, Ultravioletille. 

Koneen lailla raksuttavan pääkoppansa ansiosta Weasel pääsi varsin pian pistämään aivonsa ja kätensä kunnon työhön. Weaselin aivotyö ja kädenjälki alkoivatkin näkyä tehtaan kehittämissä Servo-bottien varhaisversioissa. Erinäisten vaiheiden ja varaosien kautta Weasel pääsikin näyttämään osaamisensa hengenheimolaistensa toteemitapahtumassa: seuraavien Parssaintin automessujen vetonaulaksi muodostui Weaselin kehittämä Servo Vol. 1. 

Vuosia myöhemmin Weasel ei kuitenkaan paistattele rikkauksien keskellä robottimestarin asemasta nauttien. Weasel palvelee pahamaineisessa Team Piranha –missiossa, eikä hänellä todella loju taskuissaan riittävästi rahaa vapautensa saatika edes naisten ostamiseen. Miten tähän on oikein päädytty? Ja kuka on Whistle?

Weaselin tarinassa käsitellään sosiaalista statusta, materiaa ja yleistä ihmisarvoa. Kertomuksen määrääviä elementtejä ovat myös perhesiteet ja niiden sisäiset jännitteet. Weaselin tarina ("We gotta get out of this place")  on osa Soseen tarinaa, ja sen piirtää Rumba. 

Voit tutustua Weaseliin enemmän muilla some-kanavillamme, eli Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Youtubessa ja Tumblrissa! 







keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Hahmokatsaus 3/10


Kaunis Veera jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Veerasta kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä 

Veera BigJack eli Kaunis Veera kasvoi BigJackien maatilalla Franadan idyllisessä laaksossa. Talouden heilahtelut ja lähestyvä sota tuntuivat kuitenkin rajusti Big Jack's Piggery Barnilla, joten Veera joutui luopumaan lapsuuden nukkeleikeistä varsin varhaisessa vaiheessa. Vaikeiden aikojen myötä Veera ja pikkusiskonsa Lotta saivat kasvuvuosiensa aikana kokea kovaa kurinpalautusta vanhempiensa osalta. Asiaa ei auttanut Jack BigJackin suunnitelma naittaa jompi kumpi tyttäristään naapuritilan nuorukaisen kanssa. 
Veeraa suunniteltu elämä ja etukäteen valittu puoliso eivät houkutelleet. Myös Lotta tähyili muualle: hieman kauemmalla naapuritilalla pikkusiskoa odotti muuan rakastunut nuorimies, Sascha Nova. 

Vahvana ja itsenäisena yksilönä Kaunis Veera herättää paljon huomiota armeijan harmauden keskellä, mutta hieman ennen vapaaehtoista pestautumistaan Veera vannoi, ettei halua enää koskaan olla läheisissä tekemisissä miesten kanssa. Edes tunnettuna naistenmiehenä pidetty Weasel ei tunnu saavan otetta komppanian tehokkaimmaksi sotilaaksi nimitetystä Veerasta. Veera on päätöksensä nimittäin tehnyt: sopivia miehiä ei yksinkertaisesti ole – ei ainakaan Warrackin muurien länsipuolella...

Veeran tarinassa käsiteltyjä teemoja ovat perheen sisäiset suhteet ja yksilönvapaus. Kertomuksessa käydään myös läpi omanarvontuntoon liittyviä kysymyksiä ja oman itsen määrittelyä. Veeran tarinan ("When the violence causes silence") piirtää Macho. 

Veeran hahmoon voit tutustua jo jatkuvasti päivittyvien some-kanaviemme kautta, kuten esimerkiksi Youtuben soittolistoja tutkimalla! 





torstai 14. heinäkuuta 2016

Hahmokatsaus 2/10


Sose-Tonttu jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Sose-Tontusta kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:
1. Jääprinsessa

2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä 

Sose-Tonttu eli Pete Jones syntyi Parssaintin automessuilla 24 vuotta ennen robottisodan alkamista. Pete ja kaksoisveljensä Walt kasvoivat Fatroidin karussa tehdaskaupungissa perheen autokorjaamolla työskennellen. Kovien aikojen myötä perheyritys lopulta lakkasi työllistämästä perheen poikia, joten Pete ja Walt suuntasivat tiensä osavaltion suurimman työllistäjän, Ultra-Violetin, robottitehtaalle. 

Peten sydän ei ole koskaan sykkinyt robotiikalle yhtä vahvasti kuin veljellään, mutta vaikeiden aikojen myötä Petenkin täytyi sopeutua teknologian parissa työskentelyyn. Varsin pian Pete kuitenkin löysi paikkansa tehtaan ruokalan puolelta patojen äärestä. Vellien, kastikkeiden ja soppien soseuttaminen hoituukin Peteltä niin luontevasti, että rintamalle joutuessaan Peteä alettiin yleisesti kutsua Sose-Tontuksi, eli tuttavallisemmin Soseeksi. 

Vaikka soosin valmistaminen pitääkin Soseen kiireisenä, ei hän voi välttyä jokapäiväiseltä riittämättömyydentunteelta. Kiristynyneen ilmapiirin myötä yksilöiltä vaaditaan aiempaa enemmän, eikä armeija todella ole paikka alisuoriutujille. Oman paikan etsiminen onkin yksi teemoista, joita Soseen tarinassa käsitellään. Mutta mitä erityistä on Soseen kalasopassa? Kuka oikeastaan on Pete Jones, ja mistä mystinen sydämenmuotoinen Sose-tatuointi hänen olkapäähänsä vauvana ilmestyi? 

Soseen tarina esitetään yhdessä Waltin tarinan ("We gotta get out of this place") kanssa. Piirtäjänä veljesten kertomukselle toimii Rumba. 

Peten tarinaa odotellessa voit tutustua Soseen ja muiden hahmojen tunnareihin Youtube-kanavallamme! Sneak peakeja Soseen vaiheista myös muilla kanavillamme, Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Tumblrissa! 





sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Hahmokatsaus 1/10


Tuhkis aloittaa 10-osaisen sarjan, jossa esittelemme hahmojemme taustoja ja taiteeseen liittyviä teemoja. 

Yllä kollaasi Tuhkiksesta kuuden eri tekijän tyylillä esitettynä:

1. Jääprinsessa
2. Lady
3. Macho
4. Rumba 
5. Tonnikala
6. Heinä 

Tuhkis eli Mauritius Mangoliastanista on sananmukaisesti kotoisin Mangoliastanin vuoristoalueelta. Vuosisatoja sitten B-Loxissa muun väestön seassa elänyt liskokansa pakotettiin vetäytymään D-Loxin kartoittamattomaan erämaahan, joka koostuu lähinnä karusta vuoristomaastosta ja villistä viidakosta. Jotta liskokansasta ei enää tarvitsisi kantaa huolta, rakennettiin myöhemmin B- ja D-Loxin väliin rautamuuri ja sotilasvaltio Warrack. Aikojen saatossa lisko-ihmiset oppivat mukautumiskykynsä ansiosta selviytymään haasteellisessa ympäristössä niinkin ansiokkaasti, että perustivat vuoristoon oman sivilisaationsa. Rauhaa rakastavina luonnonlapsina lisko-ihmiset ovat sittemmin tyytyneet osaansa erilliseläjinä, eikä muuhun maailmaan viitata enää kuin lisko-lasten iltasaduissa. 

Ensimmäisenä lisko-ihmisenä sitten suuren karkoituksen paluun sivistyksen pariin tekee Mauritius, eli sotilasnimeltään Tuhkis. Liskomiehen ja kehittyneen yhteiskunnan kohtaaminen ei tapahdu aivan kivuttomasti, sillä B-Loxissa teknologia ja arvoajattelu ovat ajautuneet kauas siitä, mihin maanläheinen villimies on tottunut. Kansansa luota lähtenyt Tuhkis ei voi kuitenkaan enää kääntyä valistemaltaan tieltä ja palata takaisin – ei ainakaan ennen kuin hiuksissaan liehuva heinä on alkanut kukkia... 

Tuhkiksen tarinan ("Where have all the flowers gone") piirtää Tonnikala. Tarinan kantavina teemoina toimivat ihmisyys sekä ihmisen ja luonnon suhde. Tuhkiksen kertomuksessa käsitellään myös tasa-arvoa ja uskonnon asemaa. 

Tutummaksi hahmon kanssa pääset fiilistelemällä Tuhkiksen teemabiisiä, J. Karjalaisen "Mennyttä miestä". Samalta kanavalta löydät myös muiden hahmojen tunnusmusiikit ja muuta mukavaa!


perjantai 27. toukokuuta 2016

Baby Lynxin esittely


Adrian eli Baby Lynx on Lynxtonien surullisenkuuluisan aatelissuvun viimeinen edustaja. Yksi robottisotaa edeltäneistä isoista servo-bottien ja ihmisten välisistä kahakoista käytiin Lynxtonien mailla Lynxvale Residencessä. Yhteenotto johti siihen, että sammumaan päin olleesta Ilvesten suvusta edustamaan jäi vain 16-vuotias Adrian Jules Lynxton.

Puolitoista vuotta vihaansa robotteja kohtaan kerättyään Adrian ilmoittautuu Team Barracudaan - missioon, johon otetaan vain sotilaita, joilla ei ole enää mitään menetettävää.

Adrianin tarina koostuu kaikkien piirtäjien tuotoksista.

Tuhkiksen esittely


Mauritiuksen Mangoliastanista, eli kavereiden kesken Tuhkiksen (19), uskotaan olevan puolivilli lisko-ihminen. Sotilasvaltio Warrackin muurien takana Mangoliastan sai rehevöityä vuosisatoja rauhassa, kunnes robottisodan sytyttyä nuori Mauritius teki ensimmäisenä villinä tiensä takaisin sivistyksen pariin. Lievästä kulttuurishokista kärsivä Tuhkis on silloin tällöin hieman hämmennyksissä uuden ympäristönsä säännöistä ja normeista, mutta onneksi ainakin Veera on aina valmis valistamaan omaa villimiestään.

Tuhkis ilmoittautuu Team Barracudaan vapaaehtoisena, vaikkei asevoimaan uskokaan. Rakkauden ja rauhan lähettiläänä hän pyrkiikin levittämään aatettaan tasa-arvosta ja inhimilisyydestä sodan turmelemiin sieluihin ja sivilisaatiion.

Tuhkiksen tarinan piirtää Tonnikala.