Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. marraskuuta 2016

It's a long road

Monta hyvää asiaa on tapahtunut tiimillemme. Yhteistyökumppaneiden ja tukijoiden määrä kasvaa päivä päivältä ja projektimme tulevaisuus näyttää lupaavalta. Mutta mistä kaikki oikein sai alkunsa?
Marraskuu 2015

Tutustuessamme yli kaksi vuotta sitten ei kukaan meistä olisi voinut arvata ystävyytemme eskaloituvan tähän pisteeseen. Yhteinen sarjakuva, ei vain omaksi ajankuluksemme, mutta lähteä vielä markkinoimaan sitä suurelle yleisölle. Tuolloin ajatus olisi varmasti tuntunut täydeltä mahdottomuudelta, mutta tässä sitä ollaan.

Koko ajatus sarjakuvasta syntyi noin vuosi sitten, kun lähdimme täysin omaksi huviksemme piirtämään tarinaa karrikoiduista alter egoistamme. Ei mennyt kauaakaan, kun hahmot alkoivat elää omaa elämäänsä ja nyt tuntemamme enemmän tai vähemmän urheat sotilaat saivat alkunsa. Team Barracudan ensiaskeleita voi lukea Tumblr:ista.

Huomatessamme potentiaalin mainioissa hahmoissamme sekä heidän tilanteestaan sodan keskellä halusimme tietysti jakaa tuotoksen kanssanne. Lukuisia sisäpiirin vitsejä ja löyhää taustatarinaa oli tietysti siistittävä, mutta vain muutamassa päivässä syntyikin kokonainen maailmanhistoria ja laajoja elämän teemoja käsittelevä huikea seikkailu. Varmasti vielä vuosia kestävästä projektista on tullut jo suuri osa elämäämme ja toivottavasti myös te, nykyiset sekä tulevat seuraajamme nautitte kyydistä.

Kahden vuoden aikana tiimimme on kokenut ja tehnyt paljon, mutta yksi on selvää: Tällaisen joukon tapaa vain kerran dynastiassa.
Marraskuu 2016


 With love,

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Arjesta, rakkaudella



Viime aikoina moni pyörä on lähtenyt pyörimään niin vauhdilla, että olemme joutuneet jopa hieman jarruttelemaan. Olemme saaneet osaksemme positiivista huomiota merkittäviltä tahoilta, vaikka emme ole vielä edes julkaisseet sivun sivua lopullista sarjakuvaa. Mistä nyt on kyse?

Ensinnäkin, mitä rohkeammin olemme ottaneet arveluttavia ja pelottaviakin aiheita käsittelyymme, sitä aktiivisempaa keskustelua julkaisuidemme yhteydessä tunnutaan käyvän. Tämä ei tietenkään ole mikään yllätys – suuret aiheet herättävät luonnollisesti myös suuria tunteita. Yllätys on kuitenkin ollut se, miten positiivista ja voimaannuttavaa keskustelua aiheista on seurannut.


Esimerkkinä Instagram. Insta on tällä hetkellä aktiivisin kanavamme, sillä arkipäiväisenä applikaationa se on lähimpänä lukijakuntaamme. On ollut hienoa huomata, miten seuraajamme ottavat aktiivisesti kantaa sarjakuvamme teemoihin. Saamme usein yksityisviestejä seuraajiltamme, jotka haluavat henkilökohtaisesti kertoa, kuinka paljon taiteemme ja aiheemme heille merkitsevät. Suurinta kiitosta tuntuu kuitenkin saavan itse konsepti – “Kiitos, että teette tätä.”

Miksi rakkaudesta, omista tunnoista, kasvamisesta ja ympäristöstä puhuminen edes herättää ihmisissä tällaisen kiittämisentarpeen? Olemme projektin edetessä huomanneet, että arjen hektisyyden keskellä voi olla vaikea löytää väyliä erilaisten tuntojen käsittelyyn. Jos luotettavaa tietoa esimerkiksi seksuaalisuudesta löytyykin nykyään kiitettävästi, tiedon käsittelyyn ei kuitenkaan yhtä kiitettävästi löydy tukea. Mielen hyvinvointia edistäviä tukipalveluita on toki monenlaisia, mutta usein jo niiden puoleen kääntyminen saattaa tuntua liian suurelta askelelta. Yksi syy tähän tuntuu olevan se, että arkiset asiat – kuten rakkaus, tunteet, kasvu sekä ympäristö – saavat pyörittelyn myötä ympärilleen suunnattomat raamit ja joskus vahingossakin enemmän alleviivausta kuin tarpeen on. 

Arkisia asioita, kuten vaikkapa sukupuolen käsitettä ja mielen hyvinvointia, tulee voida käsitellä myös arjen työkaluilla. Esimerkiksi niinkin arkiseen asiaan kuin aikuistumiseen liittyvät kysymykset saavat usein pelottavat mittasuhteet, kun asian käsittelyyn tarjotaan liian järeitä välineitä. Jokapäiväisiä, ei-oikeasti-niin-pelottavia kysymyksiähän voi tosiasiassa pohtia tehokkaasti arjen puitteissa; koulumatkalla, kavereiden kanssa tai vaikka sarjakuvaa lukiessa. 


Kaikki tuntematon luonnollisesti pelottaa, joten paras keino selättää ahdistus on tulla tutuiksi omien tuntojen ja ajatusten kanssa. Asioiden välttely etäännyttää ja tekee tutunkin vieraaksi. Siksi on tärkeää ottaa suuretkin aiheet käsittelyyn arjen puitteissa ja tehdä niistä osa jokapäiväistä elämää.
Omaa seksuaalisuutta voi miettiä ihan samalla tavalla kuin kotitehtävien tekemistä. Ympäristöteemoja voi tarkastella samaan tapaan kuin aamulla vaatekaappia. Siksi myös omia tuntoja voi käsitellä samalla, kun selaa CST:n kanavia. 


Catch the wave, 


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Charlie’s Surfing Team - mitä, missä, miksi ja miten???



Hei vaan kaikki surffaajat!

Kävi ihan uskomaton juttu! Saimme nimittäin ensimmäisen fanikuvan omista hahmoistamme. Uskomatonta! Tästä ollaan kaikki yhdessä unelmoitu. Hahmomme saivat jopa ihan omaa fanipostia ja heille käskettiin lähettää terveisiä. Päätin tietenkin tehdä uskolliselle surffaajallemme lyhyen vastauksen, jossa Howie saa lähetetyt terveiset!

 

Tämä juuri on yksi niistä syistä, miksi päätimme tuottaa sarjakuvan lopulta nettiin. Hahmojemme kanssa on mahdollista keskustella ja heihin voi olla yhteydessä. Toinen syy nettijulkaisuun on esimerkiksi se, että tuotokseen on mahdollista yhdistää monia lukukokemusta vahvistavia (web-)elementtejä. 

Tulemme käyttämään sarjakuvamme tukena muun muassa Youtubea. Siellä listaamme tiettyihin lukuihin liittyvät soundtrackit sekä kerromme hahmojamme inspiroineista tunnusbiiseistä, ties vaikka tekisimme oman tunnarimme! Instagrammissa tiimimme kanavalla julkaistaan eniten ajankohtaista ja valmista matskua.  Lähes kaikki Insta-postaukset julkaistaan myös Twitterissä ja Tumblrissa. Instagrammissa Team Leadereillamme on omat CST-tilinsä, joista voi käydä kyttäämässä töiden etenemistä ja työskentelyprosessia. Tällä hetkellä meillä on käytössämme lisäksi Facebook, missä postailemme tärkeää infoa ja leppoisia sunnuntaikuvia.

Tämä blogi toimii infokanavanamme. Täällä kerromme, selitämme ja tarkennamme sarjakuvamme aiheita. Täällä kerromme työstämisestä, ajatusprosesseista, työkeinoista, kompromisseista ja oikeastaan kaikesta tuotannostamme sekä siihen liittyvästä materiaalista. Koko projektimme ajatuksena on alun perin ollutkin se, että seuraajamme voivat nähdä ja ymmärtää mitä kaikkea tässä matkalla tapahtuu. Tietenkin lopputulokselta odotamme suuria, mutta lähtökohtana tuotoksellemme toimii sanonta: ” it's not about the destination it's about the journey”. Kaikki te surffaajat saatte olla mukana tässä uniikissa matkassa!

Tuotoksemme päämääränä on herättää ajatuksia ja keskustelua. Avaamme väyliä moniin erilaisiin vaikeisiinkin aiheisiin ja koitamme käsitellä niitä erilaisista näkökulmista. Käymme läpi sekä tabuja että arkipäiväisiä ongelmia. Pyrimme tuomaan esiin erilaisia kuvakulmia ja ratkaisuja isoihinkin asioihin sekä haluamme pysyä lukijoidemme rinnalla vaikeidenkin asioiden äärellä.

Lopulta, kun saamme sarjakuvan kokonaiseksi paketiksi ja nettipohjamme valmiiksi, avaamme oman nettisivumme. Sieltä löytää sarjakuvamme kokonaisuudessaan, hahmojemme menneisyydestä kertovat sarjakuvat ja palstan, jossa voi käydä vapaata keskustelua hahmojemme kanssa. Sivuilta löytää myös linkit kaikkiin kanaviimme, yhteystietomme ja muuta sälää, kuten toimituksen parhaat.

Jokainen Team Leaderimme (Heinä, Jääprinsessa, Macho, Lady, Rumba ja Tonnikala) on vapaa käyttämään kaikkia kanaviamme milloin tahansa, joten meidät kaikki saa kiinni mitä tahansa kanavaa käyttäen.

Terkkuja Heinältä!


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Surfing with us

Ennen kuin hyppäät Team Barracudan matkaan, lue tämä!

Me olemme Charlie's Surfing Team. Olemme voittoa tavoittelematon porukka, joka työstää luettavaksesi sarjakuvia sun muuta. Julkaisemme tuotoksiamme kotisivuillamme (tulossa pian) sekä sekalaista sälää some-kanavillamme.

Projektimme on nimeltään Team Barracuda. Sarjakuva koostuu useammasta osasta ja tulee kertomaan n. 10 hahmon tarinan. Jokainen osa on eri piirtäjän tekemä ja noudattaa omanlaistaan kuvan ja tekstin yhdistelyä. Jokaisen hahmon kautta käsitellään erilaisia elämän mietityttäviä teemoja, kuten seksuaalisuutta, sosiaalista asemaa ja kuolemaa. Tarinat kuitenkin linkittyvät toisiinsa ja muodostavat toisiaan tukevan yhteisteoksen.

Täällä blogissa kirjoittelemme auki ajatuksiamme liittyen Team Barracudan teemoihin ja tekemiseen. Tänne heivaamme myös kaikenlaisia prosessikuvia ja informaatiota projektiin liittyen.

Julkaisuja kannattaa kyttäillä kaikilla kanavillamme:

Facebook: Charlie's Surfing Team
Instagram: @charliessurfingteam
Twitter: @CSTbarracuda
Tumblr: http://charliessurfingteam.tumblr.com

Eipä muuta! Seuraavaksi syötössä paljon hauskempaa kamaa, eli hahmoesittelyjä! Keep surfin'!