keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Tartu unelmiisi ja tee niistä totta



Unelmat on siitä hassuja juttuja, että kaikilla on niitä mutta aika harva loppupeleissä uskaltaa kuitenkaan lähteä niitä toteuttamaan. Tosiasiassahan se ei (useimmiten) vaadi muuta kuin vähän duunia ja vaivannäköä, mutta silti olen itsekin aina välillä huomannut saavani kovin vähän aikaan sillä rintamalla.

Monelle omat unelmat saattavat tuntua joko ylitsepääsemättömän suurilta tai muuten vain vaikeilta lähteä toteuttamaan. Meidänkin hahmoilla on elämissään niin isoja juttuja, ettei niiden hoitaminen ole aina ihan sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Yksi haaveilee ehkä ehjästä ja rakastavasta perheestä, toinen unelmoi että pääsisi köyhyydestä vähän parempiin oloihin. Jollekin se elämän suurin haave on saada olla avoimesti sitä mitä on rakastamansa ihmisen kanssa, ilman yhteiskunnan paheksuntaa.

Allekirjoittaneella menee onneksi hyvinvointi-Suomessa niin hyvin, että omat unelmat ovat vähän helpommin toteutettavissa. Eilen yksi niistä toteutui, kun sain ihan megasiistin mahiksen omalla alalla mediahommissa kouluni kautta: pääsin tsekkaamaan Tom of Finland –leffan ennakkoon pressinäytöksessä ja vieläpä haastattelemaan Dome Karukoskea ja nimiroolia vetävää Pekka Strangia koulumme verkkolehteen!

Paitsi että Touko Laaksonen on taiteineen mulle itselleni ihan valtava inspiraationlähde, edustaa hän myös eräänlaista jumalhahmoa koko Charlie’s Surfing Teamille. Laaksosen taide rikkoi aikoinaan juuri niitä rajoja, joiden puolesta mekin yhä edelleen taistelemme tänä päivänä. Ihmisarvo, seksuaalisuus ja omanarvontunto ovat niin perustavanlaatuisen tärkeitä asioita, että niiden pitäisi olla itsestäänselvyys. Laaksonen sai paljon aikaan, mutta vielä riittää hommia. Mekin yritämme kantaa oman pienen kortemme kekoon. Juuri siksi, että työ ihmisarvon puolesta on niin tärkeää. Minulla on ehkä mahdollisuus toteuttaa unelmani tässä maailmassa, mutta kaikilla ei vielä ole, vaikka pitäisi.

Takaisin omaan pienimuotoiseen unelmaani: Tom of Finland -leffa oli täydellinen. Haastattelu oli täydellinen. Kaikki oli täydellistä, kuten asiat usein ovat silloin kun unelmista tulee totta. Minun unelmani toteuttaminen ei vaatinut muuta kuin tilaisuuteen tarttumista, oikeisiin ihmisiin tutustumista ja vapaaehtoisiin kouluprojekteihin osallistumista. Toki myös sattumalla ja tuurilla oli paljonkin tekemistä mahdollisuuden kanssa, mutta lopulta kaikki lähtee aina itsestä.

Pidä siis silmät avoinna tilaisuuden varalta äläkä hemmetti soikoon päästä sitä menemään sitten kun se osuu kohdalle. Siistejä juttuja tapahtuu koko ajan, mutta eivät ne tule hakemaan sinua kotoa. Tee niistä totta.

–  Macho


PS. Käykää katsomassa se Tom of Finland! <3

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Tästä saa puhua



Charlien edustus osallistui viime viikolla Ei Vihapuheelle -kampanjan, Allianssin, Mediakasvatusseuran ja Plan International Suomen järjestämään Tästä saa puhua -seminaariin. Seminaarin sateenvarjoteemana oli vihapuhe ja siihen liittyvä disinformaatio. Kaksipäiväisessä tapahtumassa käytiin läpi tasa-arvokysymyksiä, diskriminaatiota ja esimerkiksi median roolia yhdenvertaisuuden edistäjänä. Myös CST:n toiminta on osaltaan (sosiaalista) mediatyötä, joten nappasimme paikalta muutamankin ajatuksen:


1) Älä välitä siitä!

Rakenteellinen syrjintä liittyy aina yhteiskunnan normalisoituneisiin käytänteisiin. Rakenteellinen syrjintä on pelottava ilmiö, jota esiintyy jokaisen ihmisen arjessa: työnhaussa, koulussa, sosiaalisissa piireissä ja mediassa. Usein epätasa-arvoinen kohtelu juontaa juurensa ympäröivistä normeista, joita ei ole arkisuutensa vuoksi huomattu edes kyseenalaistaa. Yhteiskunnassamme onkin syrjintää tukevia normalisoituneita (ajattelu)tapoja, jotka estävät todellisen yhdenvertaisuuden.
Sen sijaan, että selvittäisimme epätasa-arvoisen ja ikävän tilanteen toteamalla "älä välitä siitä", meidän tulisi nousta vakiintuneita ajatusmalleja vastaan ja todeta "välitä siitä". Diskriminaatio ei katoa kääntämällä sille selkänsä. Tiedostetaan rakenteellinen ja normittunut syrjintä, yhdessä olemme vahvoja!



2) Ilmaise arvojasi, kuuntele muita

Jokaisella on oikeus ajatella haluamallaan tavalla ja valita arvot, joita elämässään noudattaa. Koska arvo- ja moraalikysymyksiä ei kuitenkaan voi vakiinnuttaa ja yleistää, on niistä aina kyettävä keskustelemaan. Olennaiseksi asiaksi muodostuukin ihmisen kyky kuunnella muita ja ymmärtää myös toisten näkökulmia. Yhteisymmärrys on avain monen konfliktin ennaltaehkäisyyn, joten vaikka keskusteleminen eriävistä arvoista saattaa tuntua pelottavalta ja aralta, se on usein pienempi paha kuin puhumattomuudesta johtuvat väärinymmärrykset. Kommunikaation avulla voimme sekä laajentaa omaa maailmankuvaamme että avartaa myös muiden näkökantaa.




3) Älä vihaa!

Vihapuhe ei ole mielipide! Euroopan  neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen. Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä valtava tarve avoimelle ja erilaisia näkökulmia käsittelevälle keskustelulle. Vihapuhe ja muu syrjintää tukeva toiminta eivät auta ihmisoikeuksien toteutumista, vaan jarruttavat tasa-arvon edistämistä. Tasa-arvo ei ole keneltäkään pois, joten vihamielisyyden ja vastakkainasettelun sijasta meidän kannattaa yhdistää voimamme rauhantyön editämiseksi.




Charlie's Surfing Team lupaa vastaisuudessakin tehdä kaikkensa rauhantyön edistämiseksi ja vihapuheen kitkemiseksi. Meidän työkalujamme ovat taide ja vuorovaikutus kaikissa eri muodoissaan, mutta yhdenvertaisuutta voi edesauttaa monella muullakin tapaa. Kuka tahansa on tarpeeksi vahva tekemään työtä tasa-arvon puolesta, sillä tätä työtä ei tarvitse tehdä yksin!

Kiitos seminaarin järjestäjille, #puhutaan vastaisuudessakin! ♥







tiistai 29. marraskuuta 2016

Sarjakuvaa asioista, joista sinäkin haluat puhua



Alkuperäisessä aikataululuonnoksessamme oli maininta mahdollisesta conventioniin tai muuhun vastaavaan osallistumisesta kohdassa kesä 2017. Syyskuun 2016 lopulla löysimme kuitenkin itsemme lisäilemästä ohjelmaa kalentereihimme jo tulevalle marraskuulle; “Miksei me mentäisi jo nyt?” 


Pikaisen neuvonpidon jälkeen päädyimme Kouvolan Kumakumacon 2016:n ohjelmanpitäjiksi paneelikeskustelun ja sarjakuvatyöpajan merkeissä. Vaikka lopullista tuotostamme, eli Team Barracuda -sarjakuvaa ei ole ulkona vielä sivuakaan, on projektimme jo kasvanut sellaisiin mittoihin, että keskusteltavaa riittää.

Erityisen suurta onnea niin edustustiimillemme kuin coni-kävijöillekin tuotti vetämämme sarjakuvapaja, jossa syntyi taidetta Charlien innoittamana, mutta ennen kaikkea piirtäjien omilla ehdoilla. Taide voi parhaimmillaan toimia voimaannuttavana ja itsetuntoa kohottavana toimintana sekä kokemuksena, ja Charlien työpajassa nämä molemmat toteutuivat onnellisesti. Valmiista kuvista välittyi taiteentekemisen vapaus sekä luovuuden rajoittamattomuus. Työpajassa syntyneitä kuvia löytyy Charlien Instasta!

Meillä on tarve tehdä kantaaottavaa taidetta ja ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kumakumacon vain vahvisti käsitystämme siitä, ettemme ole tuntojemme kanssa yksin. Runsas positiivinen palaute toi ilmi sen tosiasian, että kriittiselle taiteelle ja ympäristön paineista vapaalle itseilmaisulle on tarvetta. Lupaammekin osaltamme tehdä työtä vapaamman ilmaisun edistämiseksi ja antaaksemme voimaa kaikille, jotka sitä kokevat tarvitsevansa. Älkää pelätkö luoda itsenne näköistä taidetta, se on kauneinta ja tärkeintä, mitä voitte tehdä. 

Charlie kiittää Nuorten Kouvolaa, Kumakumaconia ja kaikkia coni-kävijöitä! 


maanantai 7. marraskuuta 2016

... and the road goes on




Viime aikoina on tapahtunut paljon ja äkkiä. Projektin edetessä ylivoimaisesti eniten keskustelua työryhmän sisällä on aiheuttanut määrittely. Koska tuotos aiheineen on alunperin lähtöisin omien tuntojemme syvyyksistä, työtämme on tähän asti pitkälti ohjannut nimeämätön tarve yhdistää taidetta ja terapiaa. Minkäänlainen uudistaminen ei kuitenkaan onnistu, ellei lähtötilannekaan ole selvillä. Tästä syystä olemme monien kiivasluontoisina alkaneiden ja väsymykseen loppuneiden keskustelujen avulla rajanneet Team Barracuda -sarjakuvan seuraavin muotein: 


1. Rauhantyön edistäminen.
Team Barracuda on pasifistinen sarjakuva. Juuri nyt tarvitaan rauhan puolestapuhujia, sillä hallitsematon viha ja epätasa-arvo ihmisten välillä ovat saaneet jo omana aikanamme enemmän näkyvyyttä ja hyväksyntää kuin koskaan olisi ollut tarpeen. Päätimme tuoda oman äänemme osaksi rauhantyötä, sillä se on arvokkainta, mitä voimme itse tehdä tai esimerkillämme kannustaa myös muita tekemään. 




2. Nuorisotyö.
Haluamme sarjakuvallamme tarjota pohjan, jota tutkimalla on mahdollista kehittää omaa ajattelua vaikeiden aiheiden suhteen. Sarjakuvamme tarjoaa monipuolisesti eri näkökulmia teemoihin ja niiden käsittelymahdollisuuksiin. Mielestämme on tärkeää, että erityisesti nuoria koskettavista teemoista keskusteltaisiin avoimemmin ja ennakkoluulottomammin myös nuorten itsensä keskuudessa, eikä vain esimerkiksi päättäjien ja poliittisten vaikuttajien kesken. Haluamme kannustaa lukijoitamme käyttämään arjen työkaluja ahdistavien aiheiden käsittelyyn ja lähestymiseen. Haluamme projektillamme muistuttaa, että usein suuret ja pelottavatkin kysymykset ovat vain arkisia asioita vääränlaisessa valossa.  





3. Taide & viihteellisyys. 

Team Barracuda -sarjakuva pyrkii myös rehellisesti uudistamaan taiteen kenttää. Sarjakuva koostuu kuuden eri taiteilijan tuotannosta. Leikittelemme tyyleillä tietoisesti ja venytämme ns. länsimaisen sarjakuvan perinteisiä raameja. Sarjakuvan pyrkimys on olla sisällöltään merkityksellinen ja tabuja ravisteleva, mutta myös ulkoasultaan kokeellinen ja yllättävä. Ulkoasu kunnioittaa taiteen monimuotoisuutta sekä kuvan ja tekstin suhdetta. Moniulotteinen ulkoasu kannustaa lukijoita toteuttamaan visioitaan ja astumaan ulos ennaltamäärätyistä raameista. 




Tämän blogikirjoituksen kuvituksessa on hyödynnetty uusia esiintymisasujamme arvokkaine sanomineen. Useat ystävätoimijamme ovat viime aikoina lähestyneet meitä yhteistyön merkeissä, ja Charlien tuleva vuosi vaikuttaakin varsin tapahtumarikkaalta! Jaamme arvomaailmamme yhdessä Allianssi ry:n, Changemakerin, Jyväskylän Setan, Sadankomitean, ja Syrjinnästä vapaa alue sekä Ei vihapuheelle -kampanjoiden kanssa. Eikä lista lopu tähän, matkamme on vasta alussa. 




lauantai 5. marraskuuta 2016

It's a long road

Monta hyvää asiaa on tapahtunut tiimillemme. Yhteistyökumppaneiden ja tukijoiden määrä kasvaa päivä päivältä ja projektimme tulevaisuus näyttää lupaavalta. Mutta mistä kaikki oikein sai alkunsa?
Marraskuu 2015

Tutustuessamme yli kaksi vuotta sitten ei kukaan meistä olisi voinut arvata ystävyytemme eskaloituvan tähän pisteeseen. Yhteinen sarjakuva, ei vain omaksi ajankuluksemme, mutta lähteä vielä markkinoimaan sitä suurelle yleisölle. Tuolloin ajatus olisi varmasti tuntunut täydeltä mahdottomuudelta, mutta tässä sitä ollaan.

Koko ajatus sarjakuvasta syntyi noin vuosi sitten, kun lähdimme täysin omaksi huviksemme piirtämään tarinaa karrikoiduista alter egoistamme. Ei mennyt kauaakaan, kun hahmot alkoivat elää omaa elämäänsä ja nyt tuntemamme enemmän tai vähemmän urheat sotilaat saivat alkunsa. Team Barracudan ensiaskeleita voi lukea Tumblr:ista.

Huomatessamme potentiaalin mainioissa hahmoissamme sekä heidän tilanteestaan sodan keskellä halusimme tietysti jakaa tuotoksen kanssanne. Lukuisia sisäpiirin vitsejä ja löyhää taustatarinaa oli tietysti siistittävä, mutta vain muutamassa päivässä syntyikin kokonainen maailmanhistoria ja laajoja elämän teemoja käsittelevä huikea seikkailu. Varmasti vielä vuosia kestävästä projektista on tullut jo suuri osa elämäämme ja toivottavasti myös te, nykyiset sekä tulevat seuraajamme nautitte kyydistä.

Kahden vuoden aikana tiimimme on kokenut ja tehnyt paljon, mutta yksi on selvää: Tällaisen joukon tapaa vain kerran dynastiassa.
Marraskuu 2016


 With love,

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Arjesta, rakkaudella



Viime aikoina moni pyörä on lähtenyt pyörimään niin vauhdilla, että olemme joutuneet jopa hieman jarruttelemaan. Olemme saaneet osaksemme positiivista huomiota merkittäviltä tahoilta, vaikka emme ole vielä edes julkaisseet sivun sivua lopullista sarjakuvaa. Mistä nyt on kyse?

Ensinnäkin, mitä rohkeammin olemme ottaneet arveluttavia ja pelottaviakin aiheita käsittelyymme, sitä aktiivisempaa keskustelua julkaisuidemme yhteydessä tunnutaan käyvän. Tämä ei tietenkään ole mikään yllätys – suuret aiheet herättävät luonnollisesti myös suuria tunteita. Yllätys on kuitenkin ollut se, miten positiivista ja voimaannuttavaa keskustelua aiheista on seurannut.


Esimerkkinä Instagram. Insta on tällä hetkellä aktiivisin kanavamme, sillä arkipäiväisenä applikaationa se on lähimpänä lukijakuntaamme. On ollut hienoa huomata, miten seuraajamme ottavat aktiivisesti kantaa sarjakuvamme teemoihin. Saamme usein yksityisviestejä seuraajiltamme, jotka haluavat henkilökohtaisesti kertoa, kuinka paljon taiteemme ja aiheemme heille merkitsevät. Suurinta kiitosta tuntuu kuitenkin saavan itse konsepti – “Kiitos, että teette tätä.”

Miksi rakkaudesta, omista tunnoista, kasvamisesta ja ympäristöstä puhuminen edes herättää ihmisissä tällaisen kiittämisentarpeen? Olemme projektin edetessä huomanneet, että arjen hektisyyden keskellä voi olla vaikea löytää väyliä erilaisten tuntojen käsittelyyn. Jos luotettavaa tietoa esimerkiksi seksuaalisuudesta löytyykin nykyään kiitettävästi, tiedon käsittelyyn ei kuitenkaan yhtä kiitettävästi löydy tukea. Mielen hyvinvointia edistäviä tukipalveluita on toki monenlaisia, mutta usein jo niiden puoleen kääntyminen saattaa tuntua liian suurelta askelelta. Yksi syy tähän tuntuu olevan se, että arkiset asiat – kuten rakkaus, tunteet, kasvu sekä ympäristö – saavat pyörittelyn myötä ympärilleen suunnattomat raamit ja joskus vahingossakin enemmän alleviivausta kuin tarpeen on. 

Arkisia asioita, kuten vaikkapa sukupuolen käsitettä ja mielen hyvinvointia, tulee voida käsitellä myös arjen työkaluilla. Esimerkiksi niinkin arkiseen asiaan kuin aikuistumiseen liittyvät kysymykset saavat usein pelottavat mittasuhteet, kun asian käsittelyyn tarjotaan liian järeitä välineitä. Jokapäiväisiä, ei-oikeasti-niin-pelottavia kysymyksiähän voi tosiasiassa pohtia tehokkaasti arjen puitteissa; koulumatkalla, kavereiden kanssa tai vaikka sarjakuvaa lukiessa. 


Kaikki tuntematon luonnollisesti pelottaa, joten paras keino selättää ahdistus on tulla tutuiksi omien tuntojen ja ajatusten kanssa. Asioiden välttely etäännyttää ja tekee tutunkin vieraaksi. Siksi on tärkeää ottaa suuretkin aiheet käsittelyyn arjen puitteissa ja tehdä niistä osa jokapäiväistä elämää.
Omaa seksuaalisuutta voi miettiä ihan samalla tavalla kuin kotitehtävien tekemistä. Ympäristöteemoja voi tarkastella samaan tapaan kuin aamulla vaatekaappia. Siksi myös omia tuntoja voi käsitellä samalla, kun selaa CST:n kanavia. 


Catch the wave, 


maanantai 19. syyskuuta 2016

3 x suomeksi


Team Barracuda -sarjakuvamme käsittelee teemoja, joiden esittämistä sarjakuvan kautta on usein arasteltu tai jopa vältelty. Konseptina sarjakuvalla on kuitenkin ainutlaatuinen matalan kynnyksen etu, joka mahdollistaa raskaiden teemojen käsittelyn suuressa mittakaavassa. Toisin sanoen helpostilähestyttävän formaatin kautta on turvallista tutkia vaikeitakin teemoja. Sarjakuvan luonto tuttuna käsitteenä mahdollistaa myös laajan levikin, joka taas edesauttaa yhteiskunnallista keskustelua. Päämäärämme Team Barracuda -sarjakuvan kanssa onkin helpottaa pelottavien teemojen käsittelyä ja herättää julkista keskustelua haudatuista tai piilotelluista aiheista. 

Team Barracuda -sarjakuvaprojektin ollessa vasta aluillaan tulimme siihen kollektiiviseen päätökseen, että haluamme julkaista graafista novelliamme ensijaisesti suomeksi. Uuvuttavan aivomyrskyn keskeltä onnistuimme poimimaan kolme pääsyytä päätöksellemme: 

1) Oma ilmaisukykymme. Tekijätiimiin kuuluu lahjakkaita sanataiteen osaajia, joten haluamme
käyttää kaiken hyppysissämme piilevän suomenkielen potentiaalin. Vaikka pystymmekin tuottamaan keskivertohuvittavaa ja ymmärrettävää materiaalia myös esimerkiksi englanniksi (lue: oh geez), haluamme lukijoidemme saavan ensikosketuksensa sarjakuvaan sen briljanteimmassa ja säkenöivimmässä muodossa – eli suomeksi. 

2) Suomalainen sarjakuvakulttuuri. Elämme maassa, jossa aikuisetkin (onneksi!) tilaavat Aku Ankkaa ja lapset tavaavat Helsingin Sanomien sarjakuvasivua. Suomalaisen kirjallisuuden kentällä tuntuu aina olevan tilaa uusille sarjakuville, sillä niin julkaisijoita kuin lukijoitakin riittää. Sarjakuvien runsas tarjonta ja kulutus mahdollistavat myös intertekstuaalisuuden käytön, mikä taas avaa seikkailun ovia omassa tuotoksessamme. 

3) Aika ja paikka. Suomen taidekentällä on niin hyvin tilaa sarjakuville, että paikoittain siinä voidaan nähdä jopa täyttämättömiä aukkoja. Team Barracuda -sarjakuvan teemoja ovat muun muassa seksuaalisuus, yhteiskunnan jumiutuneet rakenteet sekä mielenterveys. Näitä kaikkia on käsitelty sarjakuvankin osalta monessa paikkaa ja julkaisussa, muttei riittävästi Suomessa. Formaattina sarjakuva on helpostilähestyttävä, joten haluamme käyttää hyväksemme kaiken sen hyväätekevät ja voimaannuttavat tasot. Haluamme, että oman projektimme avulla lukijoiden kynnys käsitellä rankkojakin puheenaiheita madaltuu.

Long story short (kyllä, saatamme leikitellä kielillä, vaikka pitäydymmekin pääasiassa vain yhdessä): Team Barracuda -sarjakuva tullaan ensi talvena julkaisemaan suomeksi. Suomalaisen kirjallisuuden kenttä laajenee jatkuvasti, ja haluamme olla mukana lisäämässä siihen kerroksia. Haluamme myös tarjota helpon väylän vaikeiden aiheiden ja teemojen käsittelylle, joten äidinkielen käyttäminen ilmaisun välineenä tuntuu meistä luonnollisimmalta ratkaisulta. Tarkoituksemme kuitenkin on laajentaa julkaisuamme kansainväliseksi – sen oven pidämme tosin toistaiseksi kutsuvasti auki ja odottamassa oikeaa aikaa. 


Catch the Wave,