Kolmen päivän ja kolmen yön kaaos

Tasan 365 päivää sitten kävelimme juhlista kotiin pitkin pimeää metsätietä. Kenelläkään meistä ei ole täydellisiä muistikuvia illan lopullisesta keskustelusisällöstä, mutta seuraavana aamuna heräsimme varmoina aikeistamme: lastasimme reppumme täyteen juhlista jääneitä tähteitä, viiniä ja vaihtovaatteita. Lähdimme työpisteellemme Jyväskylän keskustan tienoille. Avasimme eväspussimme ja viidensadan arkin paperipakkauksen. Alkoi kolmen päivän ja kolmen yön kaaos. 

Sarjakuvamme on tällä hetkellä siinä pisteessä, että omistamme satoja sivuja luonnoksia ja vähintään yhtä monta liuskaa taustatietoja. Käsikirjoitukset jokaisen luvun osalta istuvat kauniisti yhteen ja hahmot omine epätäydellisyyksineen ovat rakentuneet toimiviksi kokonaisuuksiksi. Väliin on kuitenkin mahtunut upeiden onnistumisten lisäksi myös karseita epäonnistumisia ja harhalaukauksia. Tähän blogipostaukseen olemme iloksenne koonneet puistattavia prosessikuvia matkan varrelta: 

Alussa oli paperi, kynä ja ajatus... Nojoo, mitä sitä huijaamaan. Kynä ja paperi, eikä oikeastaan sen enempää. 

Valmiiseen maailmaan oli helppo luoda hierarkia. Ja by that we mean kolmion piirtämistä. 

... Sekä sen edustajat. Päähenkilömme, Adrianin, matka tiivistettynä: 

 Loppuun kokosimme nähtäväksenne valikoidut juhlakuvamme ❤️ Instan puolella seuraajamäärä lähentelee tällä hetkellä tasan tuhatta, joten uusinta erikoiskuvaa odotellessa:

Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia onnistumisia! Lisää luonnoksia ja vanhoja kuvia löytyy myös muilta kanaviltamme, joten projektin etenemistä kannattaa seurailla myös Instan, Facen ja Tumblrin puolella. Erityisen paljon luonnoksia löytyy Team Leaderien omilta tileiltä Instasta, joten käykääpä tsekkaamassa @cst_jaaprinsessa, @cst_pikkuveli, @cst_lady, @cst_tonnikala, @cst_macho ja @cst_rumba ❤️ Takana ei ole vain kolmen päivän ja kolmen yön kaaos, vaan kokonaisen vuoden sekasorto. Eikä loppua näy ❤️

Tänään olen vahvempi kuin eilen

Pari kuukautta sitten nousin selinmakuulta istumaan. Ja laskeuduin alas. Nousin taas. Laskeuduin. Ja jäin selälleni makaamaan. Pyörrytti ja itketti. Vatsalihasliikkeet ovat olleet akilleenkantapääni niin kauan kuin jaksan muistaa, enkä epätoivoisesta treenaamisesta huolimatta tunnu pääsevän edes keskivertotasolle. Se tuntuu pahalta, sillä olen tottunut onnistumaan. Vielä pahemmalta tuntuu aloittaa aina alusta ja tietää, ettei tälläkään kertaa tule suoriutumaan sarjan loppuun asti. Siispä  tälläkin kertaa kierähdin ympäri ja ryhdyin punnertamaan — se tuntui turvallisemmalta, sillä käsilihassarjoja en ole koskaan jättänyt kesken. 

Suihkussa mietin jo seuraavaa päivää: “Huomenna olen yhtä heikko kuin tänään.” Ja se oli ihan totta. Huominen tuli, enkä edes

yrittänyt. Lattialla maatessani mietin vaihtoehtojani: joko itken ja teen koko sarjan, tai sitten jätän vatsat väliin — tänäänkin. Pelko epäonnistumisesta vei voiton. En halunnut pakottaa itseäni sellaiseen, johon en edes uskonut pystyväni. 

Vasta muutama viikko sitten tajusin, ettei aina ole pakko jaksaa koko sarjaa. Jälleen kerran kattoa katsellessani kuulin omat ajatukseni: “Tänään olet yhtä heikko, kuin eilen. Huomenna olet yhtä heikko, kuin tänään. Mutta jos nyt teet edes puolikkaan sarjan, olet vahvempi kuin eilen. Ja huomenna olet vahvempi kuin tänään.” 

Aina kyse ei kuitenkaan ole lihaskunnosta. Joskus kyse on koulutöistä, harrastuksista tai jostain aivan muusta. Olen itse jättänyt monia asioita tekemättä, sillä pelkään liikaa etukäteen, etten tule pääsemään täydelliseen lopputulokseen. Uuden tai vaikean äärellä ei kuitenkaan kannata luovuttaa — ellei sitten halua luovuttaa aina jatkossakin. Yksikin askel kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää on jo suurempi saavutus kuin totaalinen luovuttaminen. Toiset kutsuvat tällaisia askelia välitavoitteiksi, itselleni ne ovat yksinkertaisesti vain mielettömiä onnistumisia. 

Tänään nousin istumaan. Ja laskeuduin alas. Tein niin viisi kertaa enemmän kuin viime viikolla. Tällä viikolla olen siis vahvempi kuin viime viikolla, tänään  olen vahvempi kuin eilen. Tänään tein koko sarjan ja vähän enemmänkin, sillä se tuntui sopivalta uusille voimavaroilleni. Istumaannousut on helpompi aloittaa, sillä olen antanut itselleni luvan olla tekemättä sarjaa kokonaan — nykyään en sellaista tosin tarvitse. Nykyään jaksan loppuun asti. 

Tartu unelmiisi ja tee niistä totta

Unelmat on siitä hassuja juttuja, että kaikilla on niitä mutta aika harva loppupeleissä uskaltaa kuitenkaan lähteä niitä toteuttamaan. Tosiasiassahan se ei (useimmiten) vaadi muuta kuin vähän duunia ja vaivannäköä, mutta silti olen itsekin aina välillä huomannut saavani kovin vähän aikaan sillä rintamalla.

Monelle omat unelmat saattavat tuntua joko ylitsepääsemättömän suurilta tai muuten vain vaikeilta lähteä toteuttamaan. Meidänkin hahmoilla on elämissään niin isoja juttuja, ettei niiden hoitaminen ole aina ihan sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Yksi haaveilee ehkä ehjästä ja rakastavasta perheestä, toinen unelmoi että pääsisi köyhyydestä vähän parempiin oloihin. Jollekin se elämän suurin haave on saada olla avoimesti sitä mitä on rakastamansa ihmisen kanssa, ilman yhteiskunnan paheksuntaa.

Allekirjoittaneella menee onneksi hyvinvointi-Suomessa niin hyvin, että omat unelmat ovat vähän helpommin toteutettavissa. Eilen yksi niistä toteutui, kun sain ihan megasiistin mahiksen omalla alalla mediahommissa kouluni kautta: pääsin tsekkaamaan Tom of Finland –leffan ennakkoon pressinäytöksessä ja vieläpä haastattelemaan Dome Karukoskea ja nimiroolia vetävää Pekka Strangia koulumme verkkolehteen!

Paitsi että Touko Laaksonen on taiteineen mulle itselleni ihan valtava inspiraationlähde, edustaa hän myös eräänlaista jumalhahmoa koko Charlie’s Surfing Teamille. Laaksosen taide rikkoi aikoinaan juuri niitä rajoja, joiden puolesta mekin yhä edelleen taistelemme tänä päivänä. Ihmisarvo, seksuaalisuus ja omanarvontunto ovat niin perustavanlaatuisen tärkeitä asioita, että niiden pitäisi olla itsestäänselvyys. Laaksonen sai paljon aikaan, mutta vielä riittää hommia. Mekin yritämme kantaa oman pienen kortemme kekoon. Juuri siksi, että työ ihmisarvon puolesta on niin tärkeää. Minulla on ehkä mahdollisuus toteuttaa unelmani tässä maailmassa, mutta kaikilla ei vielä ole, vaikka pitäisi.

Takaisin omaan pienimuotoiseen unelmaani: Tom of Finland -leffa oli täydellinen. Haastattelu oli täydellinen. Kaikki oli täydellistä, kuten asiat usein ovat silloin kun unelmista tulee totta. Minun unelmani toteuttaminen ei vaatinut muuta kuin tilaisuuteen tarttumista, oikeisiin ihmisiin tutustumista ja vapaaehtoisiin kouluprojekteihin osallistumista. Toki myös sattumalla ja tuurilla oli paljonkin tekemistä mahdollisuuden kanssa, mutta lopulta kaikki lähtee aina itsestä.

Pidä siis silmät avoinna tilaisuuden varalta äläkä hemmetti soikoon päästä sitä menemään sitten kun se osuu kohdalle. Siistejä juttuja tapahtuu koko ajan, mutta eivät ne tule hakemaan sinua kotoa. Tee niistä totta.

–  Macho

PS. Käykää katsomassa se Tom of Finland! <3

Tästä saa puhua

Charlien edustus osallistui viime viikolla Ei Vihapuheelle -kampanjan, Allianssin, Mediakasvatusseuran ja Plan International Suomen järjestämään Tästä saa puhua -seminaariin. Seminaarin sateenvarjoteemana oli vihapuhe ja siihen liittyvä disinformaatio. Kaksipäiväisessä tapahtumassa käytiin läpi tasa-arvokysymyksiä, diskriminaatiota ja esimerkiksi median roolia yhdenvertaisuuden edistäjänä. Myös CST:n toiminta on osaltaan (sosiaalista) mediatyötä, joten nappasimme paikalta muutamankin ajatuksen:


1) Älä välitä siitä!

Rakenteellinen syrjintä liittyy aina yhteiskunnan normalisoituneisiin käytänteisiin. Rakenteellinen syrjintä on pelottava ilmiö, jota esiintyy jokaisen ihmisen arjessa: työnhaussa, koulussa, sosiaalisissa piireissä ja mediassa. Usein epätasa-arvoinen kohtelu juontaa juurensa ympäröivistä normeista, joita ei ole arkisuutensa vuoksi huomattu edes kyseenalaistaa. Yhteiskunnassamme onkin syrjintää tukevia normalisoituneita (ajattelu)tapoja, jotka estävät todellisen yhdenvertaisuuden.
Sen sijaan, että selvittäisimme epätasa-arvoisen ja ikävän tilanteen toteamalla "älä välitä siitä", meidän tulisi nousta vakiintuneita ajatusmalleja vastaan ja todeta "välitä siitä". Diskriminaatio ei katoa kääntämällä sille selkänsä. Tiedostetaan rakenteellinen ja normittunut syrjintä, yhdessä olemme vahvoja!

2) Ilmaise arvojasi, kuuntele muita

Jokaisella on oikeus ajatella haluamallaan tavalla ja valita arvot, joita elämässään noudattaa. Koska arvo- ja moraalikysymyksiä ei kuitenkaan voi vakiinnuttaa ja yleistää, on niistä aina kyettävä keskustelemaan. Olennaiseksi asiaksi muodostuukin ihmisen kyky kuunnella muita ja ymmärtää myös toisten näkökulmia. Yhteisymmärrys on avain monen konfliktin ennaltaehkäisyyn, joten vaikka keskusteleminen eriävistä arvoista saattaa tuntua pelottavalta ja aralta, se on usein pienempi paha kuin puhumattomuudesta johtuvat väärinymmärrykset. Kommunikaation avulla voimme sekä laajentaa omaa maailmankuvaamme että avartaa myös muiden näkökantaa.

3) Älä vihaa!

Vihapuhe ei ole mielipide! Euroopan  neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen. Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä valtava tarve avoimelle ja erilaisia näkökulmia käsittelevälle keskustelulle. Vihapuhe ja muu syrjintää tukeva toiminta eivät auta ihmisoikeuksien toteutumista, vaan jarruttavat tasa-arvon edistämistä. Tasa-arvo ei ole keneltäkään pois, joten vihamielisyyden ja vastakkainasettelun sijasta meidän kannattaa yhdistää voimamme rauhantyön editämiseksi.

Charlie's Surfing Team lupaa vastaisuudessakin tehdä kaikkensa rauhantyön edistämiseksi ja vihapuheen kitkemiseksi. Meidän työkalujamme ovat taide ja vuorovaikutus kaikissa eri muodoissaan, mutta yhdenvertaisuutta voi edesauttaa monella muullakin tapaa. Kuka tahansa on tarpeeksi vahva tekemään työtä tasa-arvon puolesta, sillä tätä työtä ei tarvitse tehdä yksin!

Kiitos seminaarin järjestäjille, #puhutaan vastaisuudessakin! ♥

Sarjakuvaa asioista, joista sinäkin haluat puhua

Alkuperäisessä aikataululuonnoksessamme oli maininta mahdollisesta conventioniin tai muuhun vastaavaan osallistumisesta kohdassa kesä 2017. Syyskuun 2016 lopulla löysimme kuitenkin itsemme lisäilemästä ohjelmaa kalentereihimme jo tulevalle marraskuulle; “Miksei me mentäisi jo nyt?” 

Pikaisen neuvonpidon jälkeen päädyimme Kouvolan Kumakumacon 2016:n ohjelmanpitäjiksi paneelikeskustelun ja sarjakuvatyöpajan merkeissä. Vaikka lopullista tuotostamme, eli Team Barracuda -sarjakuvaa ei ole ulkona vielä sivuakaan, on projektimme jo kasvanut sellaisiin mittoihin, että keskusteltavaa riittää.

Erityisen suurta onnea niin edustustiimillemme kuin coni-kävijöillekin tuotti vetämämme sarjakuvapaja, jossa syntyi taidetta Charlien innoittamana, mutta ennen kaikkea piirtäjien omilla ehdoilla. Taide voi parhaimmillaan toimia voimaannuttavana ja itsetuntoa kohottavana toimintana sekä kokemuksena, ja Charlien työpajassa nämä molemmat toteutuivat onnellisesti. Valmiista kuvista välittyi taiteentekemisen vapaus sekä luovuuden rajoittamattomuus. Työpajassa syntyneitä kuvia löytyy Charlien Instasta!

Meillä on tarve tehdä kantaaottavaa taidetta ja ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kumakumacon vain vahvisti käsitystämme siitä, ettemme ole tuntojemme kanssa yksin. Runsas positiivinen palaute toi ilmi sen tosiasian, että kriittiselle taiteelle ja ympäristön paineista vapaalle itseilmaisulle on tarvetta. Lupaammekin osaltamme tehdä työtä vapaamman ilmaisun edistämiseksi ja antaaksemme voimaa kaikille, jotka sitä kokevat tarvitsevansa. Älkää pelätkö luoda itsenne näköistä taidetta, se on kauneinta ja tärkeintä, mitä voitte tehdä. 

Charlie kiittää Nuorten Kouvolaa, Kumakumaconia ja kaikkia coni-kävijöitä! 

... and the road goes on

Viime aikoina on tapahtunut paljon ja äkkiä. Projektin edetessä ylivoimaisesti eniten keskustelua työryhmän sisällä on aiheuttanut määrittely. Koska tuotos aiheineen on alunperin lähtöisin omien tuntojemme syvyyksistä, työtämme on tähän asti pitkälti ohjannut nimeämätön tarve yhdistää taidetta ja terapiaa. Minkäänlainen uudistaminen ei kuitenkaan onnistu, ellei lähtötilannekaan ole selvillä. Tästä syystä olemme monien kiivasluontoisina alkaneiden ja väsymykseen loppuneiden keskustelujen avulla rajanneet Team Barracuda -sarjakuvan seuraavin muotein: 

1. Rauhantyön edistäminen.

Team Barracuda on pasifistinen sarjakuva. Juuri nyt tarvitaan rauhan puolestapuhujia, sillä hallitsematon viha ja epätasa-arvo ihmisten välillä ovat saaneet jo omana aikanamme enemmän näkyvyyttä ja hyväksyntää kuin koskaan olisi ollut tarpeen. Päätimme tuoda oman äänemme osaksi rauhantyötä, sillä se on arvokkainta, mitä voimme itse tehdä tai esimerkillämme kannustaa myös muita tekemään. 

2. Nuorisotyö.

Haluamme sarjakuvallamme tarjota pohjan, jota tutkimalla on mahdollista kehittää omaa ajattelua vaikeiden aiheiden suhteen. Sarjakuvamme tarjoaa monipuolisesti eri näkökulmia teemoihin ja niiden käsittelymahdollisuuksiin. Mielestämme on tärkeää, että erityisesti nuoria koskettavista teemoista keskusteltaisiin avoimemmin ja ennakkoluulottomammin myös nuorten itsensä keskuudessa, eikä vain esimerkiksi päättäjien ja poliittisten vaikuttajien kesken. Haluamme kannustaa lukijoitamme käyttämään arjen työkaluja ahdistavien aiheiden käsittelyyn ja lähestymiseen. Haluamme projektillamme muistuttaa, että usein suuret ja pelottavatkin kysymykset ovat vain arkisia asioita vääränlaisessa valossa.  

3. Taide & viihteellisyys. 

Team Barracuda -sarjakuva pyrkii myös rehellisesti uudistamaan taiteen kenttää. Sarjakuva koostuu kuuden eri taiteilijan tuotannosta. Leikittelemme tyyleillä tietoisesti ja venytämme ns. länsimaisen sarjakuvan perinteisiä raameja. Sarjakuvan pyrkimys on olla sisällöltään merkityksellinen ja tabuja ravisteleva, mutta myös ulkoasultaan kokeellinen ja yllättävä. Ulkoasu kunnioittaa taiteen monimuotoisuutta sekä kuvan ja tekstin suhdetta. Moniulotteinen ulkoasu kannustaa lukijoita toteuttamaan visioitaan ja astumaan ulos ennaltamäärätyistä raameista. 

Tämän blogikirjoituksen kuvituksessa on hyödynnetty uusia esiintymisasujamme arvokkaine sanomineen. Useat ystävätoimijamme ovat viime aikoina lähestyneet meitä yhteistyön merkeissä, ja Charlien tuleva vuosi vaikuttaakin varsin tapahtumarikkaalta! Jaamme arvomaailmamme yhdessä Allianssi ry:n, Changemakerin, Jyväskylän Setan, Sadankomitean, ja Syrjinnästä vapaa alue sekä Ei vihapuheelle -kampanjoiden kanssa. Eikä lista lopu tähän, matkamme on vasta alussa. 

It's a long road

Monta hyvää asiaa on tapahtunut tiimillemme. Yhteistyökumppaneiden ja tukijoiden määrä kasvaa päivä päivältä ja projektimme tulevaisuus näyttää lupaavalta. Mutta mistä kaikki oikein sai alkunsa?

Marraskuu 2015

Tutustuessamme yli kaksi vuotta sitten ei kukaan meistä olisi voinut arvata ystävyytemme eskaloituvan tähän pisteeseen. Yhteinen sarjakuva, ei vain omaksi ajankuluksemme, mutta lähteä vielä markkinoimaan sitä suurelle yleisölle. Tuolloin ajatus olisi varmasti tuntunut täydeltä mahdottomuudelta, mutta tässä sitä ollaan.

Koko ajatus sarjakuvasta syntyi noin vuosi sitten, kun lähdimme täysin omaksi huviksemme piirtämään tarinaa karrikoiduista alter egoistamme. Ei mennyt kauaakaan, kun hahmot alkoivat elää omaa elämäänsä ja nyt tuntemamme enemmän tai vähemmän urheat sotilaat saivat alkunsa. Team Barracudan ensiaskeleita voi lukea Tumblr:ista.

Huomatessamme potentiaalin mainioissa hahmoissamme sekä heidän tilanteestaan sodan keskellä halusimme tietysti jakaa tuotoksen kanssanne. Lukuisia sisäpiirin vitsejä ja löyhää taustatarinaa oli tietysti siistittävä, mutta vain muutamassa päivässä syntyikin kokonainen maailmanhistoria ja laajoja elämän teemoja käsittelevä huikea seikkailu. Varmasti vielä vuosia kestävästä projektista on tullut jo suuri osa elämäämme ja toivottavasti myös te, nykyiset sekä tulevat seuraajamme nautitte kyydistä.

Kahden vuoden aikana tiimimme on kokenut ja tehnyt paljon, mutta yksi on selvää: Tällaisen joukon tapaa vain kerran dynastiassa.

Marraskuu 2016

 With love,