tiistai 29. marraskuuta 2016

Sarjakuvaa asioista, joista sinäkin haluat puhua



Alkuperäisessä aikataululuonnoksessamme oli maininta mahdollisesta conventioniin tai muuhun vastaavaan osallistumisesta kohdassa kesä 2017. Syyskuun 2016 lopulla löysimme kuitenkin itsemme lisäilemästä ohjelmaa kalentereihimme jo tulevalle marraskuulle; “Miksei me mentäisi jo nyt?” 


Pikaisen neuvonpidon jälkeen päädyimme Kouvolan Kumakumacon 2016:n ohjelmanpitäjiksi paneelikeskustelun ja sarjakuvatyöpajan merkeissä. Vaikka lopullista tuotostamme, eli Team Barracuda -sarjakuvaa ei ole ulkona vielä sivuakaan, on projektimme jo kasvanut sellaisiin mittoihin, että keskusteltavaa riittää.

Erityisen suurta onnea niin edustustiimillemme kuin coni-kävijöillekin tuotti vetämämme sarjakuvapaja, jossa syntyi taidetta Charlien innoittamana, mutta ennen kaikkea piirtäjien omilla ehdoilla. Taide voi parhaimmillaan toimia voimaannuttavana ja itsetuntoa kohottavana toimintana sekä kokemuksena, ja Charlien työpajassa nämä molemmat toteutuivat onnellisesti. Valmiista kuvista välittyi taiteentekemisen vapaus sekä luovuuden rajoittamattomuus. Työpajassa syntyneitä kuvia löytyy Charlien Instasta!

Meillä on tarve tehdä kantaaottavaa taidetta ja ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kumakumacon vain vahvisti käsitystämme siitä, ettemme ole tuntojemme kanssa yksin. Runsas positiivinen palaute toi ilmi sen tosiasian, että kriittiselle taiteelle ja ympäristön paineista vapaalle itseilmaisulle on tarvetta. Lupaammekin osaltamme tehdä työtä vapaamman ilmaisun edistämiseksi ja antaaksemme voimaa kaikille, jotka sitä kokevat tarvitsevansa. Älkää pelätkö luoda itsenne näköistä taidetta, se on kauneinta ja tärkeintä, mitä voitte tehdä. 

Charlie kiittää Nuorten KouvolaaKumakumaconia ja kaikkia coni-kävijöitä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti